Aikoinaan, kun ikää oli vähemmän, kunto oli parempi kuin nyt, ja maisemissa ja maastossakaan ei ollut valittamista, silloin hiihto maistui hyvältä. Kuvassa on pari minun Kunniakirjaa Eliaksen hiihdosta. Reitit vaihtelivat laturetken alkuaikoina, mutta nyt reitti on ilmeisesti vakiintunut hiihdoksi Kajaanista Vuokattiin ja takaisin. Vuonna 1969 reitin pituus taisi olla noin viisikymmentä raskasta kilometriä, ja vuonna 1979 matkaa hiihtoreissulle matkaa taisi kertyä vajaa sata kilometriä. Näiden vuosien välissä reitti ja matka vaihteli lumitilanteesta ja muista syistä johtuen jonkin verran, pisin reitti ulottui Kajaanista Sotkamon Hiukkaan (matkaa edestakaisin noin 115 kilometriä). En muista ihan tarkkaan kaikkia Eliaksen hiihtojani, mutta niitä taitaa olla vähän toistakymmentä pisimmän ollessa Kajaani - Hiukka - Kajaani. Kaikki reissut hiihdettiin perinteisellä tyylillä ja vuoteen 1974 saakka puusuksilla, hiihtämällä tehdyillä laduilla, jotka pettivät aina ilman lämmitessä loppumatkalla. Vuoden 1974 jälkeen kilometrit olivat helpompia, ladut ajettiin moottorikelkan perässä vedettävällä laduntekolaitteella, ja muovisuksen tulon myötä ei ollut huolta tervauksen pettämisestä suksen pohjassa - kehityksen myötä laturetkeilystäkin tuli hieman kevyempää ja nautittavampaa. Olen joskus haavellut hiihtäväni vielä yhden Eliaksen laturetken tai ainakin reitin Kajaanista Vuokattiin ja "maitojunalla" eli linja-autolla takaisin Kajaaniin, mutta se taitaa jäädä vain haaveeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti