torstai 19. syyskuuta 2013

Projektin loppu ja uuden alku


Projektin loppu 6.9.2013
Uuden alku 16.9.2013
Olin kuuntelemassa johtamani yrityksen (Biometa Finland Oy) hallituksen jäsenen väitöstilaisuutta Oulun yliopistolla 6.9.2013. Väitöstilaisuus meni näin maallikon mielestä hyvin - vastaväittelijä kysyi ja väittelijä vastasi asiantuntevasti ja perusteellisesti - ja kenelläkään ei ollut huomauttamista väitöskirjasta.

Tilaisuuden jälkeen pohdimme Samuli Pohjamon kanssa, miten tämänkin väitöskirjan anti saataisiin muutettua työpaikoiksi Suomessa ja kannattaviksi kansainväliseksi yritysliiketoiminnaksi - ja siinä onkin suomalaisessa yrittämiseen ja tuotekehitykseen liittyvässä asenneilmastossa ja politiikassa nopean muutoksen paikka.

Alla olevassa kuvassa väittelijä on muuttamassa väitöskirjan sisältöä todella energiatehokkaaksi omakotitaloksi perheelleen. Rakennushanke on erittäin mielenkiintoinen - hankkeesta lisää myöhemmin.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Ahkerointia Honkakujalla

Talo ja omenapuu
Saatiin vihdoin ja viimein valmiiksi tämän kesän viimeinen "työurakka". Käytiin laittamassa Honkakujalla piha siistiin kuntoon ja purettiin samalla vesiallas. 
Tälle kesälle mahtuu kaksi muuttoa ja kaksi remonttia Honkakujan lisäksi - toivottavasti ensi kesänä on hieman helpompaa.
Leena lakaisemassa tiilipolkua